Kommentti

Työhakemus -tuo aliarvostettu dokumentti

Hakemuksessa katsotaan enemmän eteenpäin. Siinä otetaan kantaa yrityksen tarpeisiin oman osaamisen ja kokemuksen kautta ja mietitään mitä hyötyä molemmille osapuolille olisi tällaisesta liitosta.

Pääsääntöisesti työhakemus sisältää C.V:n ja hakemuskirjeen. Toki markkinoilla on joitakin nykyaikaistamisviritelmiä, mutta ne eivät ole vielä saaneet laajaa jalansijaa.

Kun tulin vajaa parikymmentä vuotta sitten alalle, opettivat kokeneemmat kollegat minua kertomalla, että hakemuskirjeiden lukeminen on täysin turhaa. C.V:stä näkee asiat vilkaisemalla. En oikein ikinä sisäistänyt tätä neuvoa. C.V on peruutuspeili. Siinä puhutaan menneestä, tehdyistä ja saavutetuista asioista. Hakemuksessa katsotaan enemmän eteenpäin. Siinä otetaan kantaa yrityksen tarpeisiin oman osaamisen ja kokemuksen kautta ja mietitään mitä hyötyä molemmille osapuolille olisi tällaisesta liitosta.

Hyvä hakemus on tarina. Siinä koukuttava avaus ja siinä kerrotaan mikä omassa toiminnassa on kaikkein oleellisinta ja mielenkiintoisinta yrityksen kannalta ja mietitään miten sinun taitosi, tietosi ja kokemuksesi voisivat hyödyttää palkkaavaa yritystä

Jos olet ollut poissa työelämästä tai olet alanvaihtaja, on hakemus paikka, jossa liputat sen. Monet rekrytoijat tarttuvat yksityiskohtiin ja muutaman kuukauden tauosta lähiaikoina työurassa voi tulla kysymyksiä tai se voi jopa aiheuttaa sen, että hakemuksesi ei etene. Kaikki muutkin poikkeamat kannattaa kommentoida hakemuksessa, niin et törmää niihin jatkossa ja mikä parasta ne eivät tule yllätyksinä rekrytoijille.

Usein hakijat keskittyvät hakemusta kirjoittaessaan vain työelämään ja opintoihin. Huomaamatta jää, että ihmisellä on muutakin elämää. Sinulla saattaa olla harrastus, jossa johdat, vaikka säbaseuraa, saat sieltä sosiaalisia taitoja ja johtamiskokemusta. Voi olla, että olet menestynyt hyvin armeijassa. Paras avaus mitä olen koskaan nähnyt hakemuksessa, oli erääseen johtotehtävään. Hakemus alkoi sanoilla: ” Olen reservin kapteeni.” Mielenkiintoni oli taattu!!! Olen haastatellut monia kapteenin arvoisia, mutta en ikinä noin kolmikymppistä naishenkilöä, joka on reservin kapteeni. Kun tutustuin tähän henkilöön paremmin, niin huomasin, että hän oli täysin omaa luokkaansa muihin hakijoihin verrattuna. Saiko hän työn? Olisi saanut, mutta ei ottanut.

Miten pitkä sitten hakemuksen pitäisi olla? Mielestäni siihen ei ole määrämittaa, kunhan saat sanottua asialliset asiat etkä jaarittele. Hyvin harvoin se on edes täyttä sivua.

Joskus olen nähnyt, että hakemukseen laitetaan liitteeksi toimintasuunnitelma. Se on riski, joka pitää ottaa harkiten. Itse olen tehnyt sen kerran. Jätin erään työpaikkani ilman tietoa seuraavasta. Mietin suunnitelmallisesti mitä haluan tehdä ja analysoin yrityskenttää mietteitäni vasten (oman kirjoituksensa paikka), kun olin valmis, niin lähestyin yritystä, joka oli listallani korkeimmalla. Vaikka he eivät olleet ilmoittaneet avoimesta työpaikasta.

Lähetin firman hallituksen puheenjohtajalle Ruotsiin C.V:ni, hakemukseni sekä muistion, jonka olin tehnyt. Kyseinen yritys oli pörssiyhtiö, kävin muistiossa läpi sen mitä he sanoivat kvarttaaliraportissaan ja mikä tilanne oli Suomessa sekä tarjosin ehdotuksiani, miten tahto ja todellisuus saadaan kohtaamaan. Kaksi viikkoa mailin lähettämisen jälkeen istuin Tukholmassa palaverissa ja pian aloitin uudessa duunissa.

Kun kirjoitat työhakemusta, pidä sävy positiivisena, kuljeta tekstiä eteenpäin ja muista, että hakemus on vastaus työpaikkailmoitukseen tai ainakin kuviteltuun sellaiseen. Parhaat hakijat päättävät hakemuksensa hakijan bisnekseen liittyvään kysymykseen. Esimerkiksi, minulla on hyvä netti osaaminen ja mielelläni avustaisin yritystänne muissakin kuin hakemuksessa mainituissa asioissa, oletteko miettineet avaavanne verkkokaupan? Tämä kysymys suorastaan vaatii rekrytoijaa kommentoimaan takaisin tai ulkopuolista rekrykonsulttia ainakin olemaan asiakkaaseen yhteydessä, tarkistaakseen, onko verkkokaupasta suunnitelmaa. Lisäksi kysymys tuo mukavasti esiin oma-aloitteellisuutta.

Tehokeinoista on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin konsulttia. Itse en niitä pidä ollenkaan pahana, jos ne tiivistävät sanomaa. Esimerkiksi minulle bullet pointit ovat ihan ok, käytänhän niitä myös itse, kun teen työpaikkailmoituksia.  Jos koko kirje on ladattu täyteen lihavointeja ja alleviivauksia sekä kursiiveja, niin silloin lukeminen vaikeutuu ja tehokeinot kääntyvät itseään vastaan tehden tekstistä sekavan.

Näillä ajatuksilla toivotan sinulle onnea työnhakuun!


Seppo Toivo

Reach Talent

Jos olet kiinnostunut saamaan yksilöllistä valmennusta työnhakuun liittyvissä kysymyksissä, niin käy lukemassa lisää toiminnastamme www.reachtalent.fi sivustolta tai soita suoraan numeroon +358 (0)50 492 7978 Teemme koulutuksia aiheperustein tai kokonaisvaltaisena projektina, joka päättyy uuteen työpaikkaan. Sillä ei ole väliä oletko työtön tai töissä. Itse asiassa iso osa asiakkaistamme on työsuhteessa.

 

 

 

 

 

 


Lisää kommentti

Email again: